Keitä olemme?

Susannan saama näky

Olen Suomen ja Ruotsin materiaalikoordinaattori Susanna Oikari.

Sain tulla Jumalan armosta uskoon Jeesukseen 11 vuotta sitten. Jätin vuoden 2023 alussa työni poliisina, jossa ehdin toimia noin viisi vuotta. Vuoden 2023 ajan tein kristillistä katu- ja traktaattityötä, jakaen kadulla ja postilaatikoihin noin 17 000 traktaattia, 144 Raamattua ja 55 Uutta Testamenttia. Tämän kaiken tein ilolla Jeesukselle. Perustimme 20.1.2024 tämän yhdistyksen ja nyt maahantuomme ja välitämme traktaatteja yksilöuskoville ja seurakunnille jaettavaksi.

Sain ennen tämän yhdistyksen perustamista tiedoksi kaksi merkittävää profetiaa, jotka vahvistettiin useiden toisilleen tuntemattomien uskon sisarten ja veljien kautta. Ensimmäinen profetia oli liikkuvaan junaan hyppääminen. Se profetoitiin minulle jo vuosina 2014 ja 2015 useamman profeetan kautta, pitkässä profetiassa, joka toteutui elämässäni aikajärjestyksessä, kohta kohdalta ja jonka viimeinen kohta liikkuvaan junaan hyppääminen oli. Mietin vuosia mitä se tarkoittaa, ennen profetian toteutumista.

Toinen profetia oli yhdistyksemme logon mukainen Skandinavian kartta, jossa on jousipyssyn nuoli Suomen, Ruotsin ja Norjan yllä, linjassa Vaasa – Uumaja – Mo i Rana / Bodö. Tämä profetia tuli syksyllä 2023 tiedokseni kolmea kautta vahvistettuna: 1) vaasalaisen uskonsisaren profetoimana kahdestaan rukoillessamme, 2) uskon sisaren jakamana eräässä rukousryhmässä tulleen profetian ja 3) ruotsalaisen vierailijapuhujan jakamana tietoonsa saaman profetian eräässä seurakunnassa. 4) Lisäksi minulle tuolloin täysin tuntematon uskon veli vahvisti profetian neljännen kerran eräässä seurakunnassa.

Kun Suomen edellinen WMPress materiaalikoordinaattori Ali Niemelä soitti minulle 13.1.2024 illalla, tiesin että materiaalityö tulee ottaa vastaan. Tämä oli se käynnissä oleva työmuoto eli liikkuva juna, missä Ali oli sillä hetkellä Jeesuksen työmiehenä oman yhdistyksensä kautta. Työtä tuli tehdä nyt Skandinavian kartta -profetian mukaisesti, Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Perustimme 20.1.2024 materiaali- ja evankeliointityön tekemiseksi taustayhdistyksen Maksettu Golgatan Ristillä ry, Betalt på Golgata Kors rf.

Jeesus rakastaa Skandinaviaa, eikä haluaisi yhdenkään sielun hukkuvan.

Leenan todistus

Olen Norjan materiaalikoordinaattori Leena Laasanen. Olen tullut uskoon 9-vuotiaana tyttönä. Luin Raamatusta Markuksen evankeliumin 16. luvun jakeesta 15: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Tuo Raamatun kohta kosketti minua. Siinä hetkessä päätin alkaa katuevankelistaksi. Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä elämäni tärkeimpänä ohjeena pitäessäni, olen siitä saakka saanut palvella Jeesusta jakamalla traktaatteja ihmisille, joita tulen kohtaamaan ja kertomalla heille ilosanomaa Jeesuksesta. Ymmärsin, että minun ei kannata kerätä maailman aarteita, sillä ne ovat kaikki katoavia. Rakkaudesta Jeesukseen haluan olla töissä Hänen pellollaan ja voittaa sieluja Jeesukselle.

Susanna Oikari

Evankelista, Suomen ja Ruotsin materiaalikoordinaattori

Leena Laasanen

Evankelista, Norjan materiaalikoordinaattori

Miika Oikari

Hallituksen puheenjohtaja